Viikot meni nyt niin sekasin

Anteeksi anteeksi anteeksi anteeksi!!!
   Olen saamaton, laiska ja pikkuisen pikkuisen aloitekyvytön. J a saamaton ja laiska. Potessiin 34.
Uusi suunnitelma on seuraavanlainen: teen töitä siten kuin taidan ja milloin taidan. Muuhun en taida pystyä kaiken muun kiireen ja tuskaisten inspiraatiopuutosten keskellä.

(Anteeksi)


9. Fave book: draw the book itself, or a scene from the book.
Lempikirja.

Voiko omaa lempikirjaa edes nimetä? Itse en voi. En todellakaan. Liian monet kirjat ovat saaneet minut itkemään nauramaan, ajattelemaan, luomaan ja elämään. En voi laittaa niitä järjestykseen. Onni, jota saan lukiessani Tuija Lehtisen: Kundi kesätukkainen -kirjaa ei ole verrattavissa kyyneliin joita vuodatan lukiessani Anja Snellmanin Lemmikkikaupan tyttöjä. Ei niitä saa verrata, eikä voi.

Mutta onneksi kuvaamataidon kurssi numero yhdeksän hoiti homman puolestani kotiin. Maalausaiheeksi sai valita tekstin, minkä tahansa.
Julma tehtävänanto, liikaa valinnanvaraa. Outouden tavoittelijana päädyin kuitenkin maalaamaan Johanna Sinisalon kirjan Ennen päivänlaskua ei voi.
Sairas kirja. Kaunis kirja. Lumoava, täydellinen, vaarallinen ja hullu kirja.

Mikael, Enkeli, Michaelangelo löytää kadulta peikonpoikasen, jonka kuljettaa kotiinsa. Tästä alkaa homoeroottinen ja villi stoori, joka vastaa kysymykseen: mitä jos peikot olisivat totta ja vielä hiton kiehtovia?
Naisten oikeuksiinkin viitataan jossain välissä.
Suosittelen kaikille ja en kenellekkään. Lukekaa tämä kirja, ja sen jälkeen pysykää siitä kaukana, kunnes teidän on aivan pakko lukea se uudelleen.

Maalauksesta voin kertoa, että se on toteutettu öljyväreillä, noin tuhat kerrosta päällekkäin tekniikalla. Täydellisen miesvartalon mallin sain Jamie Dornanilta. Maalaus on melko pieni, kuvaamataidonopettajani kutsui minua miniatyyritaiteilijaksi. Itse olen tyytynyt sanaan: perfektionisti pilkunviilaaja.
Joku sanoi työssä olevan sähköä.
Olen samaa mieltä. Enkelin ja Pessin välillä todella kipinöi.

Kuinka monta jäljellä?
-Ketä kiinnostaa, palasin takaisin!

Huh huh

Olen toivoton tapaus, myönnän

Viikon 9 työ: Your name: Draw out your name. Stay simple or go elegant! Whatever.
Eli piirrä nimesi, hälläväliä miten.

Vaikeaa vaikeaa vaikeaa. Lisäksi jos tästä voi mitään päätellä, jätin viikon 8: Jotain mitä rakastan, välistä. Kyllä se sieltä tulee, jahka olen ottanut tämän viikon kiinni, ja hoitanut ensi viikon työn AJALLAAN. Gosh...

Työtä oli outo tehdä, sillä suhde omaan nimeeni on hyvin ristiriitainen. Tai ei edes ristiriitainen, vaan suorastaan vihamielinen. Nimeni töksähtävyys, sekä paksut vokaalit ja kovat konsonantit tekevät nimestäni tavattoman ruman. Puhumattakaan siitä luonnottomasta tavasta, jolla vierasmaalaiset sen ääntävät.

Minulla on ennenkin ollut tapana sekoilla, kun on pitänyt piirtää oma nimensä. Seitsemännen luokan kuviksentuntien nimikyltistä piti kaivaa nimeni esille: sanomattakin selvää, että opettajani oppi nimeni luokasta ensimmäisenä. Ala-asteella tein nimeni omituisista kasveista. Ja nyt jämähdin taas käsiin...

Nautinnollista nimenmetsästystä...

Kuinka monta jäljellä?
-Aivan liikaa!

Minulla on kumma tapa pitää kaikkia työkaluja samalla tavalla kädessä



Viikko 6: A tool you need: Scissors? Pencil? Hammer? Fork?

Eli työkalu, jota tarvitsen.

Tämä oli todella todella vaikea. Mitä työkalua tarvitsen? Vasaraa, todellako? Talttaa (mikä-sekin-mahtaa-olla?) Lusikkaa, ehkei... Kirvestä? Just, osaisin heittää sitä ja olen jopa melko hyvä, mutta tarvitsenko sitä tai taitoa todella? Tuskinpa vain, en ole Johanna Mason ja elämä ei luojan kiitos ole Nälkäpeliä.



 

 

 

Loppujen lopuksi mieleeni pälkähti pienet, söpön pinkit korupihtini. Noilla olen korjannut ja tehnyt useampia koruja ja hoitanut useampia pikkuasioita.

 

 

 

 

Piirros itsessään on kohtalaisen hirveä, joten päätin lisätä kuvan myös toisesta tarvitsemastani työkalusta, joka on harppi: pitkän matematiikan opiskelijalle aika korvaamaton. Sivu on uskonnonmuistiinpanoistani, jotka kärsivät hitusen piirtämisestäni. En kai koskaan saa tietää, mitä ihminen on Allahin tahdosta...

 

 

 

Villiinnyin, kolme kuvaa. Mutta ehkä tämä annetaan anteeksi, koska todellinen piirros oli oikeasti aika järkyttävä.

Kuinka monta jäljellä?
-46

Lasken jo lampaita; nekin hyppivät sieltä mistä aita on matalin

Viikko 5. Profile: I always draw a face straight on. What about the side view?

Eli profiili: Piirrän aina kasvot suoraan edestä, mitenkäs sivukuva?

Ja tämä sivukuva olikin sitten kohtalainen pohjanoteeraus. Koeviikon vuoksi en ehtinyt paneutua piirtämiseen, vaan joudun tyytymään tähän maantiedon tunnin luonnokseen. Ystäväni oli aamulla piirrellyt omaa kuvaansa kuvaamataidon työtä varten, ja ystävällisten pyyntöjeni (eli järkkyttävän anelu-ja uhkailupuheiden) jälkeen sain anastettua hänen mallikuvansa käyttööni tunniksi. Eli tälläistä, rehellisesti: pää on lättänä ja hiukset hirveät. Muka sivusiili, just.

Kuinka monta jäljellä?
-47

1.7.2005-23.7.2010

Viikko 4: 4-legged friend eli Nelijalkainen ystävä

 

 

Teknisesti kuvassa ei näy jalkoja yhtäkään, mutta ehkä luontoäiti ja muut antavat sen minulle anteeksi ja tunnistavat piirroksen koiraksi.

 

Tämä oli ainoa asia, mitä minulle tuli mieleen nelijalkaisesta ystävästä.
   Spanieli, nimeltä Ronja, joka jäi auton alle vajaat kolme vuotta sitten. Koko lapsuuden toivottu lemmikki ja ryövärintyttären mukaan nimetty ihana ja kiltti koira. Ei tästä voi kai edes sanoa enenpää. Paitsi sen, etten koskaan ole pitänyt eläinten piirtämisestä ja tämä kerta olikin sitten aivan omaa luokkaansa.

Täytyy sanoa: näin vuosienkin jälkeen tuntuu epäreilulta, että noin kaunis olento, kuin Ronja, saattoi kuolla noin vain.

Sen korvatkin olivat aina ihan takussa...

Kuinka monta jäljellä?
-48, toivottavasti vähän vähemmän surullista piirrosta

Kivekset kukkaruukussa

Viikko 3: Plant eli kasvi

(Tai itseasiassa suoritettuani pienen tutkimustyön http://sanakirja.org apunani voin paljastaa, että ilmeisesti sana plant merkitsee myös konetta, tehdasta, vakoojaa, kaikkea hyvin omituista ja hupsua. Mutta pitäydytään nyt siinä kasvissa kun ei tästä muuten taida mitään tulla.)

Piirrokseen liittyy ajattelutyötä ja ehkä pieni tarinakin. Kun tarkistin viikon aiheen, kasvin, minulle tuli ensimmäisenä mieleen kuollut ruoho. Kuihtuneet rippiruusuni maljakossa. Sellaiset kasvit, joita todella näkyy ympärillä näin lopputalvesta. Sivumennen sanottuna aika masentavaa. Ja olisin halunnut tehdä työn vesivärein, vaikka kyseisiä työvälineitä inhoankin. Lopulta mieleeni tuli, että hyvin voisin tehdä jotakin kaunista. Siispä tulin ajatelleeksi lempikasviani, orkideaa. Toteutin piirrokseni akvarellivärikynilläni.

Orkidea on mielenkiintoinen kukka. Trooppinen, kaunis, eksoottinen ja lisäksi sen nimen kreikankielinen alkuperä juontuu sanasta kivekset. Kiitos wikipedia. Mutta pidän orkideoista, koska joskus kauan sitten, varmaankin kymmenen vuotta takaperin, kävimme perheeni kanssa lomalla Thaimaassa. Pienelle tytölle se oli jotain niin uuttaa ja erilaista. Lentomatkakin oli asia erikseen. Kaksitoista tuntia paikallaan, muistan koko matkan tuijotelleeni ikkunasta ulos ja nuuhkineeni nenäliinaa, johon olin suihkaissut äitini hajuvettä rauhoittuaakseni. Ja perillä Thaimaassa oli niin kaunista ja kuuman kosteaa. Ja orkideoita joka puolella. Niitä oli maljakossa huoneessamme, uima-altaan ympärillä kasvamassa ja kurkottelemassa parvekeemme alla. Hotelli oli jopa nimetty kasvin mukaan. Ja näin jotenkin nuo kukat, joita kannoin aarteena mukanani ja hajuvedeltä tuoksuva nenäliina,  joka lopulta kului puhki käsissäni, muodostivat mielessäni katkeamattoman sidoksen. Orkideat tuovat siis aina mieleeni kuumuuden, kauneuden, erilaisuuden sekä tärkeimpänä kaikista, äitini ja sen turvallisuuden tunteen, jonka pienenä lapsena hänestä sain.

Kuinka monta jäljellä?
-49

Viikko 2: Mieleni teki jo luovuttaa

Niin lähti vieras virta suonissani kulkemaan
mä katson peiliin enkä tunne kasvojain
vien käden suulle enkä tunne huuliain

Viikko 2: Selfportrait: Draw yourself eli Omakuva: piirrä itsesi
Omakuvan tekeminen on haastavaa. Suorastaan raastavaa, olen ainoastaan helpottunut saatuani kyseisen työn valmiiksi. Voin paljastaa tehneeni kahden päivän sisällä neljä omakuvaa eri tekniikoilla.  Kaikki edelliset tosin jäivät kesken. Akvarellikynät eivät suostuneet peittämään harmaata paperia; öljyvärimaalauksen iho jäi kellertäväksi; tutut ja turvalliset lyijykynätkin pettivät minut raskaimman kautta.
Tämä työ on tehty mustalla sekä valkoisella (värjätyllä) hiilellä. Mallina käytin vanhaa valokuvaa, mutta hiukset piirsin peilin edessä seisten. En tiedä, tunnistaako kuvasta minua. Nykyään aina peiliin katsoessani sieltä tuntuu tuijottavan eri ihminen kuin viimeksi. Aina vieraan näköinen, mutta tuttu, kaipaava katse silmissään.

Kuinka monta jäljellä?
-50